 |
| About Kanteletar in German, English and Finnish |
Heute feiern wir Kalevala und Finnische Kultur.
Die Kanteletar ist eine 1840 von Elias Lönnrot zusammengestellte Sammlung von finnischer Volksdichtung. Sie gilt als lyrisches 'Schwesterwerk' des finnischen Nationalepos Kalevala. Der Name bedeutet Kantele-Spielerin, und weist auf das traditionelle finnische Zupfinstrument hin, mit dem die Volkslieder begleitet wurden. Die Übersetzung dieser alten Gedichte ist mir zu schwierig, aber ich habe dieses Gedicht auf Deutsch und Finnisch gefunden:
Alle wundern sich im Dorfe,
sind erstaunt und schwatzen drüber,
dass ich armer Mensch noch singe,
am Gesang noch Freude finde,
dass ich spät und in der Frühe
singend durch den Weiler ziehe.
Doch ich singe meine Lieder,
summe halblaut die Gesänge
nicht im Kreise heitrer Zecher,
nicht zum Trunke,
nicht beim Becher;
nicht beim Becher;
nein, ich sing' in schweren Sorgen
mit gekränktem, wundem Herzen,
lindre in betrübten Stunden
durch Gesang die bittern Schmerzen.
Lasst das Vöglein lustig zwitschern,
lasst die Trunknen fröhlich lärmen,
doch den Traurigen lasst singen,
Lieder werden Trost ihm bringen.
***
***
Kuuluvi kylä sanovan,
kyläkunta kuuntelevan
minun laihan laulavani,
minun hoikan huutavani,
laulavan iloista virttä
remullista riehkoavan.
En laula iloista virttä,
remullista riehkaele
enkä myös olven himossa
enkä taarin tarpehessa.
Laulan, hoikka, huolissani
ikävissäni iloitsen,
murajan murehissani,
panen pakkopäivissäni.
Luotu on lintu lentämähän,
humalainen huutamahan,
viinainen viheltämähän,
huolellinen laulamahan.
***
Today we celebrate Kalevala and the Finnish Culture.
Kanteletar was published in 1840 under the name Suomen Kansan Wanhoja Lauluja ja Wirsiä / Old Songs and Hymns of the Finnish People. Lönnrot got the foundation for the collection on his journeys in 1838 after he met rune singer Mateli Kuivalatar on the banks of the Koitere. It is very difficult to translate these old poems, so here for you a translation found online, both in English and in Finnish:
Should my treasure come
my darling step by
I’d know him by his coming
recognise him by his step
though he were still a mile away
or two miles behind.
As mist I’d go out
as smoke I would reach the yard
as sparks I woud speed
as flame I would fly;
I’d roll beside him
pout before his face.
I would touch his hand
though a snake were in his palm
I would kiss his mouth
though doom stared in the face
I’d climb on his neck
though death were on his neck bones
I’d stretch beside him
though his side were all bloody.
***
Kun mun kultani tulisi
Kun mun kultani tulisi,
armahani asteleisi,
tuntisin ma tuon tulosta,
arvoaisin astunnasta,
jos ois vielä virstan päässä
tahikka kahen takana.
Utuna ulos menisin,
savuna pihalle saisin,
kipunoina kiiättäisin,
liekkinä lehauttaisin;
vierren vierehen menisin,
supostellen suun etehen.
Tok' mie kättä käpseäisin,
vaikk' ois käärme kämmenellä;
tok' mie suuta suikkajaisin,
vaikk' ois surma suun eessä;
tok' mie kaulahan kapuisin,
vaikk' ois kalma kaulaluilla.
***
Tänään juhlitaan Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää.
Minä luin pienen kirjasen Valikoima Kantelettaren runoja, painettu 1950. Kanteletar on Kalevalan sisarteos, ja sen ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1840 nimellä Suomen Kansan Wanhoja Lauluja ja Wirsiä. Varsin moni Kantelettaren laulurunoista kuvailee nuoren neidon miehenkaipuuta. Apeasta mielestä ja melankoliasta lauletaan myös.
Elinan surma on pitkän pitkä intohimodraama / by Juha Hurme
Koska runo on pitkä, julkaisen siitä vain viimeisen säkeistön Hurmeen analyysin jälkeen. Kirsti on muuten Klaus Kurjen mustasukkainen vaimo, Elina oli naineen miehen flamma, hurahdus. Tästä runosta Juha Hurme sanoo Finlandia-palkitussa Niemessä näin (s. 259):
"Elinan surma on täydellinen sekoitus seksiä ja väkivaltaa eli erinomainen draama. Ensimmäisessä näytöksessä julma miekkamies Klaus Kurki pölähtää joukkoineen pihalle ja kihlaa Elinan puoliväkisin. (...) Viides näytös leikkaa savuisella rauniolla itkevään Klaus Kurkeen ja katastrofipaikalle kerjäläisen hahmossa saapuvaan Jeesukseen. (...) Hieno kohtaus on myös itsemurha-avantoon halki kansallismaiseman (suo, järven jää, mäntykangas) rientävän Klaus Kurjen etääntyvä säkkipillisoolo. Ja 'Kirsti rakkina perässä' on kuolematon kolmen sanan tylytys."
Klaus tuo ajohon lähti,
pisti pillit säkkihinsä,
soitti suolla mennessänsä,
kajahutti kankahalla,
järähytti järven päässä;
ajoi päin sula'a merta,
alle aaltojen syvinten.
Se oli meno nuoren miehen,
kanssa nainehen urohon;
Kirsti rakkina perässä.
***
Ilpo Tiihosen ihastuttava runo
KLIK!
Hyvää Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää!
Wishing you a lovely last day of February!
